Masters -treenit on suunniteltu 35-100 vuotiaille.

Halusimme tai emme, vanhetessamme kohtaamme paljon niin fysiologisia kuin psykologisiakin muutoksia, jotka vaikuttavat koko kehoomme. Saatamme huomata, että kehosta tulee kankeampi, väsymme nopeammin ja hidastumme.  Toivoisimme pystyvämme kaikkeen samaan kuin aina ennenkin. Koska väsymme nopeammin ja liikkuminen muutenkin tuntuu hankalammalta, voi tuntua helpommalta jättää liikkuminen vähemmälle, jolloin puolestaan väsymme ja kangistumme entistä enemmän. Oravanpyörä on valmis.

Masters-CrossFit on tarkoitettu henkilöille, joiden yleiskunto on syystä tai toisesta heikentynyt. Taustalla voi olla esim. neurologinen tai fysiologinen sairaus, kuntoa on kasvatettava ennen tai jälkeen leikkauksen, tai halutaan muuten vaan ylläpitää tai parantaa lihaskuntoa. Harjoitukset sovelletaan jokaisen osallistujan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Masters-ryhmässä aloitamme rauhallisesti aivan alusta ja opettelemme rauhassa kaikki liikkeet ja harjoitukset. Jokainen harjoittelee omaan tahtiinsa, emme stressaa tai suorita. Harjoitukset kehittävät lihaskuntoa, tasapainoa, koordinaatiota, liikkuvuutta. Harjoitusten ansiosta niin aineenvaihdunta kuin verenkiertokin parantuu.

Et tarvitse minkäänlaista liikuntataustaa aloittaaksesi, olet tervetullut juuri sellaisenaan! Rakennamme kuntoasi yhdessä. Treeneissä keskitymme turvallisuuteen ja yhdessä tekemiseen sekä pidämme hauskaa.

kurssi 3 - syksy 2021

Alkaa keskiviikkona 3.11.2021 tai torstaina 4.11.2021 ja kestää 5 viikkoa.

Masters ryhmä 1 : keskivikkoisin klo. 16:30-17:30

Masters ryhmä 2 : torstaisin klo. 16:30-17:30

Hinta

59€

Ilmoittautuminen / kysymyksiä

marina@crossfitwasabox.fi
040 036 2292 (Marina)

Paikkoja rajoitetusti!

kurssi 1 - KEVÄT 2022

Alkaa tiistaina 18.1.2022, keskiviikkona 19.1.2022 tai torstaina 20.1.2022 ja kestää 5 viikkoa.

Masters ryhmä 1 : tiistaisin klo. 16.30-17.30

Masters ryhmä 2 : keskivikkoisin klo. 16:30-17:30

Masters ryhmä 3 : torstaisin klo. 16:30-17:30

Hinta

59€

Ilmoittautuminen / kysymyksiä

marina@crossfitwasabox.fi
040 036 2292 (Marina)

Paikkoja rajoitetusti!